Kausi 2019 alkaa olla paketissa

Kesä 2019 tarjosi hienoja kelejä ja huikena hauskoja kilometrejä. Vielä pystyy ajelemaan, mutta ensi vuosi aloitellaan MP-messuilla. Ole kuulolla ja seuraa tiedottamistamme.

MP 2014 messut aloitti todellisen kesän odotuksen

Arvaa kenen pyörä?

Teimme kivalla porukalla reissun MP-messuille. Näimme paljon kauniita, komeita ja hieman rujojakin pyöriä. Jokainen näki jotain sellaista, mikä latasi odotuksia ensi kesään. Näyttelyn jälkeen siirryimme Tallink Europalle. Matka alkoi buffet-päivällisellä. Siitä jatkoimme normimeiningillä eli musiikkia ja sopivia juomia. Tämä oli todella kiva viime kauden päätös ja uuden kauden alku. Kiitos kaikille mukana olleille!

Kyllä tavara on kaunis!

Italian kaunista muotoilua

Tässä ihan uusi peli, todellista käden taitoa

Ei voi kuin ihailla!

Legendaarinen uudelleensyntynyt amerikkalainen

Näyttelyn kuvatuin peli itäisiltä mailta. Kilvissä on ja kulkee omin voimin..

IC:llä Karjalaan!

Amerikkalainen 3-pyörä

SMOTO:n edustajat Juha Liesilinna (vas) ja Jyrki Karuaho

Vuosikokous Paimiossa 29.3.

Vuosikokous pidettiin Paimion Nesteellä eli samassa paikassa kuin yhdistyksen perustamiskokous oli joskus viime vuosikymmenellä. Paikalla oli myös kattojärjestön edustajia eli Juha Liesilinna ja Jyrki Karuaho. Hei toivat tietoa katsastuskuvioista ja muista motoristien edunvalvontaan liittyvistä asioista.
Varsinaiset kokousasiat etenivät hyvässä hengessä eli tili- ja vastuuvapaus myönnettiin puheenjohtajalle, hallitukselle ja taloudenhoitajalle. 
Henkilövalinnatkin sujuivat kitkattomasti eli vanhat jatkavat hyvää työskentelyä.

RUOSTEENPOSTOA, ETTEI SAATTUIS PAHASTI

Ennen hurjempia ajosuoritteita kokoonnuimme perinteiselle Ruosteenpoistokurssille. 18.5. Alastaron moottoriradan varikko muuttui koulutusalueeksi. Suhosen Pena veti kurssin tottuun varmaan tyyliin. Kurvailujen jälkeen maistui lounas Siilinpesä-ravintolassa. Tämän jälkeen ajaminen oli piirun verran turvallisempaa...

Komia keli ja halua oppia oli käsin kosketeltavissa

Pena näyttää esimerkkiä

Kuivaharjoittelua ensin...

....Sitten vasta pyörällä

MATKA PÄRNUUN JA RIIKAAN

Viimevuotinen retki Pärnuun oli niin hauska, että se piti tehdä uudestaan. Tällä kertaa lisättiin yksi päivä ja tavoitteeksi tuli vierailu Riikaan. Sää suosi jopa liikaakin. Helle oli mieletön. Pieni ukkoskuuro kevensi tunnelmaa mutta ei siiä suurta apua ollut. Kaikilla oli hauskaa joten eiköhän ensi kaudellakin tehdä jotain vastaavaa...

Mopo laivaan ja liinat kiinni. Tästä se lähtee... Tietenkin tätä edelsi suunnittelua, lähtijöiden kalastelua, loma-anomuksia niin kotona kuin töissä, pakkaamista, lähdön odottelua ja lyhyempi tai pidempi ajomatka Helsinkiin.

Arvaatko mistä kuva on otettu?

Olipa hiljainen ranta??

...Pienen etsinnän jälkeen alkoi vilinä..

Retken eteläisin piste. Hotelli Radisson Blue Daugava, Riga. Täällä pääsimme pienelle kierrokselle ja lounaalle.

Meie Pubi. Tauko siellä jossain.

Botniaring 28.7.

28.7  oltiin Jurvassa Botniaringilla tutustumassa Prt testirataan jonka
meille esitteli Raimo Kuusinen. Rata koostui kolmesta eri pinnoitteesta
sileästä erikoisbetonista, bitumipintaisesta sekä laavabasaltista
puristetusta tiilestä joka täyttää testi alustana kansainväliset
standardit kitkan suhteen ja rata on 200 metrin mittainen ei siis lopu
heti yhdistelmällä jarrutettaessa.
Esittelyn päätyttyä siirryimme harjoittelemaan kaarreajoa ja katseen
käyttöä kaarteissa. Jäsenemme Reijo Laaksonen sai todella yksilöllistä
opetusta. Päivä oli aurinkoinen ja saimme ajaa tuota pitkää rataa koko päivän
4015 metriä.
Saimme nauttia myös Paddock ravintolan herkullisista ruuista joita
valmisti Hells Kitchenissä viidenneksi sijoittunut Sari.

T. Pena

Kuvateksti

Kuvateksti

Kuvateksti

Kuvateksti

Nordkap ja Jänkhällä Jytisee

Puheenjohtaja ja sihteeri tekivät sen mitä moni (mm. allekirjoittanut) haaveilee. Jussi ja Seppo ajoivat noin 4200 km:n lenkin. Reitti kulki Pertunmaan, Savonlinnan, Taivalkosken, Nordkapin, Pykeijan, Saariselän kautta takaisin Saloon. Reipasta picnik-elämää luonnon helmassa. Keli oli hyvä ja tekniikka pelasi. Pohjoisen maisemat ovat jotain aivan erityistä. Tässä muutama kuva maistiaisiksi.

Tässä ollaan vielä Punkaharjun maisemissa. Savonlinna ja kesäpäivät odottavat. Kuvassa Seppo, Helena ja Jussi

Maanläheinen, hieman vaatimaton mutta hyvin ilmastoitu majoitus. Niin onhan tällä osoite melkein vapaasti valittavissa ja hinnaltaankin edullinen:) Kyllä matkaan mahtui kesämökkiä ja hotelliakin.

Vielä vähän matkaa maaliin.

Tavoite on saavutettu. Euroopan mantereen pohjoisin kolkka.

Seuraavana päivänä tätä ei olisi näkynyt. Sää vaihtelee nopeasti laidasta toiseen. Tuolla jossain kaukana on pohjoisnapa...

Saunaan ja uimaan piti päästä. Vesi oli kaiketi hieman raikasta.

Saariselän Jänkhällä Jytisee on yksi suurimmista prätkätapahtumista. Aivan mahtavaa

Honda pääsi penkitettäväksi. Mitä käppyrät näytti, sen vain Seppo voi kertoa...

Mitä lie mustaa tervaa? Onko käyty jäteöljyastialla;)